keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pähkinäinen cupcake suklaakuorrutuksella

Tämä kelpo ohje on Isa Chandra Moskowitzin ja Terry Hope Romeron kirjasta Vegan Cupcakes Take Over The World. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun touhusin keittiössä suomi-englanti-suomi -sanakirja apunani. Simppeli, mutta herkullinen.

Maapähkinävoicupcakes (12 kpl)
1,75 dl soijamaitoa
2 tl omenaviinietikkaa
n. 1,25 dl paksua maapähkinävoita
0,8 dl öljyä
1,5 sokeria
2 tl siirappia
1 tl vaniljasokeria
2 tl pellavansiemenjauhetta (tämän jätin itse pois)
2,3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1/4 tl suolaa

Sekoita maito ja viinietikka. "Vaahdota" maapähkinävoi, öljy, sokeri, siirappi, vaniljasokeri ja pellavansiemenjauhe isommassa astiassa, lisää maito-etikka -seos ja sotke sekaisin.
Seuraavaksi hifistelijä voi siivilöidä ja me muut yksinkertaisesti kaataa jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, sooda ja suola, muiden aineiden joukkoon ja sekoittaa vain sen verran, että kaikki on hyvin sekaisin.
Sitten kaadetaan taikinaa vuokiin (jos käytät metallista vuokaa ilman paperivuokia, niin muista rasvata ja jauhottaa ensin) niin, että noin kolmasosa jokaisesta vuoasta jää tyhjäksi kohoamisvaraksi. Paistetaan 180 asteessa 23-26 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorrutusta.

Suklaakuorrute (huom! tätä riittää n. 24 vuokaleivoksen päällystämiseen)
1/4 dl soijamaitoa
n. 110 g tummaa suklaata pilkottuna
2 tl vaahterasiirappia (itse käytin tavallista tummaa siirappia)

Kiehauta soijamaito kevyesti pienessä kattilassa ja lisää suklaa ja siirappi. Sekoita kunnes suklaa on sulanut, voit pitää sekoittaessa kattilaa pienellä lämmöllä levyllä tai lämpimässä vesihauteessa. Kun seos on tasaista, anna sen jäähtyä hieman ja levitä leivoksille. Koristele pähkinärouheella.

2 kommenttia:

  1. Haa, taas yksi uusi kohde maapähkinävoille. Olen meinannut keksejä siitä leipoa, tämä näyttää myös herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Kaisa: Ja herkullista myös on, viimeksi eilen taas leivoin näitä ja kummasti jo monta yksilöä kadonnut! :)

    VastaaPoista