maanantai 29. elokuuta 2011

Spelttinen mausteleipä

Jaa-a, mitäpä tästä sanomaan, joululimppumainen tulee, kun siirappia sivelee päälle (sen voi kenties jättää tekemättäkin), mutta ei haittaa meikäläistä, limppuhan on hyvää. :) Voi tehdä pelkästä spelttijauhostakin, tai ainakin aion kokeilla sitä ensi kerralla.

Spelttinen mausteleipä

6 dl vehnäjauhoa
4-6 dl spelttijauhoa
1 pss (11 g) kuivahiivaa
reilu 1 tl fenkolia
reilu 1 tl kuminaa
reilu 1 tl rosmariinia
1 tl hienoa merisuolaa
4,5 dl (n. 42-asteista) vettä
½ dl öljyä
1 dl murskattuja cashew (tai saksan) pähkinöitä
sokerisiirappia & vettä tai vaahterasiirappia voiteluun

Sekoita kuivat aineet ja mausteet kerkenään. Lisää lämmin vesi ja vaivaa taikinaksi (lisää jauhoja jos tarvis), lisää hissukseen öljy ja pähkinät. Anna nousta liinan alla noin puoli tuntia.
Leivo kahdeksi pyöreäksi leiväksi, voitele ja paista 200-asteisessa uunissa 30-40 min.

(Kuva tuloo myöhemmin, kun pääsen toiselle konekselle, jos silloin muistan lisäillä...)

torstai 4. elokuuta 2011

Mustikkapiirakkaa

Kävin noin viikko sitten sienimetsässä etsimässä pataani tatteja ja haperoita. Saaliini oli laihanlainen, sillä madot ja etanat olivat pistelleet pieniin poskiinsa lähes jokaista löytämääni sientä. Sen sijaan mättäät olivat sinisenään mustikoista, joita sitten tulikin sillä reissulla maisteltua moninkertainen määrä kotiin kantamaani sienisaaliiseen verrattuna. Kuitenkin vasta nyt tojoonnuin lähtemään takaisin metsään, tällä kertaa marja-asialle, ja kuinka ollakaan, parin tunnin mättäällä istuskelun päätteeksi minulla oli koossa jo usean piiraan verran mustikoita. Pakkohan niistä oli heti päästä jotain leipomaan ja tässäpä on tulos:

Mustikkapiirakka
pohja:
150 g kasvismargariinia
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoa
½ dl soijajauhoa
½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
tilkka soija- tai kauramaitoa
(margariinia ja korppujauhoja) 
päälle:
4 dl mustikoita
2-3 rkl perunajauhoa
n. ½ dl sokeria

Vaahdotetaan margariini ja sokeri. Sekoitetaan keskenään vehnäjauho, soijajauho, kaurahiutaleet sekä leivinjauhe, ja vatkataan jauhoseos sokeri-margariinivaahdon sekaan. Lisätään vielä tilkka kasvismaitoa ja vatkataan edelleen kunnes taikina on tasaista.
Sitten rasvataan ja korppujauhotetaan vuoka, tai vaihtoehtoisesti päällystetään se leivinpaperilla. Painellaan taikina vuoan pohjalle ja tehdään pientä reunusta (vaikka siis taikina kyllä esipaistossa turpoaakin niin, että reunuksilla taida olla mitään merkitystä). Pistetään pohja noin 10 minuutiksi 200-asteiseen uuniin paistumaan ja valmistetaan sillä aikaa täyte.
Voit hieman painella haarukalla mustikoita rikki, mutta älä tee niistä aivan muussaa. Sekoita perunajauho ja sokeri marjojen joukkoon.
Lusikoi/kaada/levitä mustikka täyte turvonneen piirakkapohjan päälle (laskee kyllä sitten alta sen verran, ettei pitäisi kuohua uunissa yli). Paista koko "komeutta" uunissa vielä noin 20 min, kunnes pohja on kauniisti kullanruskea.
Kumoa jäähtyneen vuoasta.