sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Jämäskumpasta kastike

Nurkkiin jäi alkukesän juhlista pyörimään vajaa pullo kuohuviiniä, jota en viitsinyt sellaisenaan nauttia Siitä syntyikin sitten kiva kastike uunijuuresten ja marinoitujen tofupihvien seuralaiseksi.

Kuohuviinikastike
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
n. 2 dl puolikuivaa kuohuviiniä
2 dl soijakermaa
1 dl kauramaitoa
suolaa ja valkopippuria

Nesteet kattilaan, kattila liedelle. Kun alkaa kiehua, lisää kasvisliemikuutio ja keittele kastiketta kokoon kunnes jäljellä on noin puolet. Varo ettei kuohu yli (the kokemuksen rintaääni). Mausta ja tarjoile.

Lohtua sadesäähän: banaanilettua naamariin

Tämä on ihan lemppariherkkujani ja ohjeella onkin tullut väsättyä monet letut. Melko perusletut banaanilisällä, pitäisi joskus kokeilla banaanin tilalle myös esim. omenaa.

Banaaniletut
1 l kauramaitoa
2 (reilusti kypsää) banaania
n. 8 dl vehnäjauhoa
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
öljyä tai sinistä keijua paistamiseen

Muusaa banaanit hyvin, sekoita muusi ja kauramaito. Lisää vaniljasokeri, suola, öljy sekä vehnäjauhot vispilällä vatkaten. Anna taikinan turvota hetki ennen paistamista.
Paista letut molemmilta puolin öljyssä tai keijussa kuumalla pannulla niin, että paistopinnat ovat kauniisti hieman kullanruskehtavat.
Tarjoile mansikkahillon ja kaurakermavaahdon tai kaurajäätelön kera.